Mitä on pilates?
Pilates
Pilatesmenetelmä on Yhdysvalloissa varsinaisen uransa tehneen mutta alunperin saksalaisen Joseph Hubertus Pilateksen (1883–1967) luoma kehonhallintamenetelmä. Sen pääasiallisena tavoitteena on parantaa kehon toimintaa kehittämällä monipuolisesti lihaskuntoa, liikkuvuutta ja kehotietoisuutta, jotka ovat edellytyksiä hyvän kehonhallinnan kehittymiselle. Täsmällisesti ja keskittyneesti tehdyt harjoitukset hengityksen avustamana luovat pohjan kehon tarkoituksenmukaiselle toiminnalle.
​
Pilateksen hyödyt
Pilatesharjoitteet käynnistyvät keskivartalon syvien lihasten aktivoimisesta, ja useimmiten ne toteutetaan lateraalisen hengityksen rytmissä. Niissä pyritään myös sitomaan kehon eri osat hyvään toiminnalliseen yhteyteen toistensa kanssa. Menetelmä vahvistaa syviä, hyvää ryhtiä ylläpitäviä lihaksia, jotka myös koordinoivat taloudellista ja vähäenergistä tuki- ja liikuntaelinten käyttöä.
​
Pilateksen periaatteet
Menetelmän harjoittelu vaatii tarkkaa keskittymistä ja harjoitteiden täsmällistä suorittamista, jotta siitä saisi parhaimman mahdollisen hyödyn irti. Pilatesliikkeiden teho perustuukin kuuteen harjoittelua ohjaavaan periaatteeseen: tarkkuus, keskittyminen, keskustan käyttö, hallinta, virtaus ja hengittäminen. Pilatesharjoittelu kehittää voimaa, liikkuvuutta, kehonhallintaa sekä kehotietoisuutta.
​
Matolla ja laitteilla
Pilatesta voi harjoitella yksityis- ja ryhmätunneilla, matolla ja pilateslaitteilla. Pilateslaitteet ovat menetelmän luojan, Joseph Pilateksen kehittämiä pilatesharjoitteluun tarkoitettuja laitteita. Useimmat niistä toimivat jousivastuksilla.
​
Pilates on kaikenikäisille ja -kuntoisille liikkujille sopiva, looginen ja aina uusia haasteita tarjoava liikuntamuoto.
​
​
Teksti on alunperin Suomen pilatesyhdistyksen nettisivuilta.